En ole asiasta pahemmin huudellut täällä blogissa, mutta tänään, 5-vuotis (!!!) hääpäivämme kunniaksi, heittäydyn nostalgiseksi ja kerron kuinka kaikki tapahtui.
Vaihtarivuoteni lähestyessään loppuaan mietimme Jorman kanssa, että miten järjestäisimme tulevaisuutemme. Molemmat halusimme jatkaa yhdessäoloa joko Suomessa tai Meksikossa, mutta käytännön asiat kuten viisumit ja työluvat huolestuttivat. Tiedustelin entiseltä työkaveriltani, joka asuu meksikolaisen miehensä kanssa Suomessa, kuinka he olivat hoitaneet nämä seikat ja vastaus oli suora: kannattaa mennä naimisiin.
Otin asian Jorman kanssa puheeksi heti samana päivänä. Olimme aiemmin jo puhuneet ettei naimisiinmeno ollut kummallekaan big deal eikä kumpikaan meistä todellakaan ollut haaveillut siitä. Kuitenkin, lain näkökulmasta tarkasteltuna se hyödyttäisi molempia jos haluaisimme jatkaa yhdessäoloa – ja todella halusimme, joten päätös oli selvä.
Ehkä joku entistä blogiani lukenut muistaa, että juuri tuohon aikoihin kolmen hengen kotitaloutemme joutui tuliseen riitaan vuokraemäntiemme kanssa. Viikkokausia jatkunut takuuvuokran palautusta koskenut väsytystaistelu kulminoitui siihen, että vuokraemäntien kanssa liittoutunut portinvartija ei päästänyt Jormaa kotiinsa ja talostamme katkaistiin sähköt. Päätimme ottaa hatkat pimeästä tuvasta ja heivasimme kamamme pick-upin lavalle, veimme ne säilöön Jorman bändikaverin kämpille (yläkuva) ja muutimme hotelliin pariksi päiväksi.
Kaksi päivää myöhemmin, perjantaina 16.12.2011 klo. 09.00, meille oli varattu aika maistraatista. Tuona kohtalokkaana aamuna pynttäydyimme ainokaisiin hieman parempiin kuteisiin, mitä muuttohässäkässä nyt oli sattunut mukaan tulemaan. Koleassa aamuviimassa kävelimme maistraatiin, joka sijaitsi vain parin sadan metrin päässä hotellista. Paikalla olivat minä, Jorma, Elina, neljä todistajaa ja tuomari.
Heti tilaisuuden jälkeen menimme aamupalalle lähimpään kuppilaan. Pari tuntia myöhemmin Elina ja poikakaverinsa olivat joutuneet auto-onnettomuuteen (jossa onneksi vain pelti kolisi) ja sitten vietimmekin päivän Jorman perhetutun a.k.a. Super-Marion autokorjaamolla. Juuri kun nälkäkiukku alkoi käydä ylivoimaiseksi, joku kiva ohikulkija lahjoitti meille nakkipizzan. Koska olimme persaukisia kirjauduimme ulos hotellista, mutta onneksi Elinan poikaystävä tarjosi kodittomalle hääparille katon pään päälle muutamaksi päiväksi. Illalla kokkailimme linssisoppaa ja hääyön vietimme poikakaverin kämppiksen huoneessa.
Kaikessa tragikoomisuudessaan päivä oli aivan mahtava, ja no – ikimuistoinen. Ei tarvittu kalliita sormuksia, juhlia tai lahjoja vaan rakkautta, huumoria ja yhdessäoloa.
Kun Meksikoon lähdin enpä olisi kuvitellut lausuvani ”tahdon” meksikolaisessa maistraatissa, ainakaan niin pian. Tuo hetki muistuttaa minua siitä, että kaikki hyvät päätökset eivät välttämättä ole pitkän ja perinpohjaisen harkinnan tulosta vaan sitä, että uskaltaa takoa silloin kun rauta on kuumaa ja heittää epäilyksen pirun kuiskutukset romukoppaan.
Move on 
Ei ehkä suuren urheilujuhlan tuntua, mutta suurin piirtein se mitä ajoitte takaa. Mitä vanhemmat ja suku tykkäsivät tästä järjestelystä? Kerroitteko ennen vai jälkeen?
Suuret häät tai ei, blogin kuvissa seikkailee aina yhtä hymyileväinen pariskunta! Paljon onnea – muchas felicidades puuhääpäivänä!
TykkääTykkää
Kiitos! Kerrottiin vasta myöhemmin, mikä kieltämättä oli vähän vaikeeta 😀 Onneksi molempien perheet otti uutisen hyvin!
TykkääTykkää
Ihana tarina 🙂 Tuossa on ikimuistoista kerrakseen!
Mekin menimme aikoinaan naimisiin aika pikaisen päätöksen jälkeen. Siitä on jo yli 4 vuotta aikaa. 😀
TykkääTykkää
Juu muistan lukeneeni blogistasi 🙂 onko siitäkin jo 4 vuotta? apua miten aika lentää 😀
TykkääTykkää
Kirjoitin siitä blogiin oikeastaan vasta pari vuotta myöhemmin, jolloin järjestimme pienimuotoiset hääjuhlat Suomessa 🙂
TykkääTykkää
Marika!!! Qué bárbara, pero las mejores decisiones se toman así en caliente, y creo que los dos realmente se complementan, Felicidades por tu 5o aniversario, pedro también les manda saludos.
abrazos a los dos y que sean muchos más.
TykkääTykkää
Jajaja gracias Lucy! Fue una decisión rápida pero hasta hoy no nos hemos arrepentido 🙂 saludos a ti y a Pedrito!
TykkääTykkää