En ole asiasta pahemmin huudellut täällä blogissa, mutta tänään, 5-vuotis (!!!) hääpäivämme kunniaksi, heittäydyn nostalgiseksi ja kerron kuinka kaikki tapahtui.
Vaihtarivuoteni lähestyessään loppuaan mietimme Jorman kanssa, että miten järjestäisimme tulevaisuutemme. Molemmat halusimme jatkaa yhdessäoloa joko Suomessa tai Meksikossa, mutta käytännön asiat kuten viisumit ja työluvat huolestuttivat. Tiedustelin entiseltä työkaveriltani, joka asuu meksikolaisen miehensä kanssa Suomessa, kuinka he olivat hoitaneet nämä seikat ja vastaus oli suora: kannattaa mennä naimisiin.
Otin asian Jorman kanssa puheeksi heti samana päivänä. Olimme aiemmin jo puhuneet ettei naimisiinmeno ollut kummallekaan big deal eikä kumpikaan meistä todellakaan ollut haaveillut siitä. Kuitenkin, lain näkökulmasta tarkasteltuna se hyödyttäisi molempia jos haluaisimme jatkaa yhdessäoloa – ja todella halusimme, joten päätös oli selvä.
Ehkä joku entistä blogiani lukenut muistaa, että juuri tuohon aikoihin kolmen hengen kotitaloutemme joutui tuliseen riitaan vuokraemäntiemme kanssa. Viikkokausia jatkunut takuuvuokran palautusta koskenut väsytystaistelu kulminoitui siihen, että vuokraemäntien kanssa liittoutunut portinvartija ei päästänyt Jormaa kotiinsa ja talostamme katkaistiin sähköt. Päätimme ottaa hatkat pimeästä tuvasta ja heivasimme kamamme pick-upin lavalle, veimme ne säilöön Jorman bändikaverin kämpille (yläkuva) ja muutimme hotelliin pariksi päiväksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaksi päivää myöhemmin, perjantaina 16.12.2011 klo. 09.00, meille oli varattu aika maistraatista. Tuona kohtalokkaana aamuna pynttäydyimme ainokaisiin hieman parempiin kuteisiin, mitä muuttohässäkässä nyt oli sattunut mukaan tulemaan. Koleassa aamuviimassa kävelimme maistraatiin, joka sijaitsi vain parin sadan metrin päässä hotellista. Paikalla olivat minä, Jorma, Elina, neljä todistajaa ja tuomari.
Heti tilaisuuden jälkeen menimme aamupalalle lähimpään kuppilaan. Pari tuntia myöhemmin Elina ja poikakaverinsa olivat joutuneet auto-onnettomuuteen (jossa onneksi vain pelti kolisi) ja sitten vietimmekin päivän Jorman perhetutun a.k.a. Super-Marion autokorjaamolla. Juuri kun nälkäkiukku alkoi käydä ylivoimaiseksi, joku kiva ohikulkija lahjoitti meille nakkipizzan. Koska olimme persaukisia kirjauduimme ulos hotellista, mutta onneksi Elinan poikaystävä tarjosi kodittomalle hääparille katon pään päälle muutamaksi päiväksi. Illalla kokkailimme linssisoppaa ja hääyön vietimme poikakaverin kämppiksen huoneessa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaikessa tragikoomisuudessaan päivä oli aivan mahtava, ja no – ikimuistoinen. Ei tarvittu kalliita sormuksia, juhlia tai lahjoja vaan rakkautta, huumoria ja yhdessäoloa.
Kun Meksikoon lähdin enpä olisi kuvitellut lausuvani ”tahdon” meksikolaisessa maistraatissa, ainakaan niin pian. Tuo hetki muistuttaa minua siitä, että kaikki hyvät päätökset eivät välttämättä ole pitkän ja perinpohjaisen harkinnan tulosta vaan sitä, että uskaltaa takoa silloin kun rauta on kuumaa ja heittää epäilyksen pirun kuiskutukset romukoppaan.
Move on 