Toinen mahdollisuus

Someone told me life is short and harsh

Don’t go too far, fill in your pockets now

Hey you, stupid man, is that your advice?

You’ve done nothing wrong

but have you lived your life?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt opiskelupaikan myötä olen saanut toisen mahdollisuuden elämään, jonka hetkittäin luulin olevan jo mennyttä. Muille on helppo sanoa ettei koskaan ole liian myöhäistä ja silti minun itseni on vaikea uskoa sanojani. Hetkittäin pelkäsin, että en pääsisi koskaan toteuttamaan sitä ammatillista haavetta, joka pikkuhiljaa viime vuosien aikana on ottanut muotoa mieleni syövereissä: espanjan opettamista, kääntämistä ja tutkimista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jormakin otti opiskelupaikkansa vastaan Espoossa. Tulemme siis asumaan eri kaupungeissa ainakin aluksi kunnes saamme opinnot ensin alkuun. Luna muuttaa Jorman kanssa Espooseen, sillä siellä odottaa tilavampi kämppä metsän siimeksessä. Siellä se viihtyy varmasti paremmin kuin pienessä kopissa Turussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt nautimme ”kesästä” täällä Ukissa (sää on kuin syyskuussa konsanaan) ja pian lähdemme pikku reissuun Prahaan. Sen jälkeen aloitan sivuainekokeeseen pänttäämisen ja muuttohommat. Jänniä aikoja tiedossa!

Ajatuksia työstä

Viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä seikkaillessani törmäsin sattumalta Laura Haapalan Joustava työ, epävarma elämä -kirjaan. Viime vuosina olen pohtinut erityisen paljon suhtautumistani työhön ja siihen mitä se minulle merkitsee, joten nappasin teoksen mukaani välittömästi. Lukaisin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja se pisti kelat rullaamaan vielä hurjemmin pääni sisällä.

14-vuotiaasta mainostenjakajasta reiluksi parikymppiseksi ravintola-alan sekatyöläiseksi kuvittelin raa’an raatamisen olevan se ainoa oikea ja rehellinen keino, jolla elantonsa kannattaisi ansaita. Kyllä ahkeruus aina palkitaan, ajattelin. Olkoonkin vaikka kuinka epämiellyttävää tai raskasta niin se on vain työtä, aktiviteetti ja tulonlähde siihen saakka kun tiedän mitä oikeasti haluan tehdä.

Mieleltään tylsistynyt ihminen ei osaa edes etsiä työstään merkityksellisyyttä vaan haluaa siitä vain palkan, jolla voi rahoittaa identiteetin ja elämänsisällön etsimisen työn ulkopuolisessa maailmassa. Ihminen siis turvautuu kuluttamiseen yrittäessään päästä eroon tyytymättömyyden ja tyhjyyden tunteesta, joka on seurausta mielekkään ja merkityksellisen tekemisen puutteesta.

Olen useasti tehnyt töitä tämän lainauksen mukaisesti. Vapaapäiviä ja tilinauhaa odotellen, että pääsisin ostamaan jonkun lohdutuspaidan H&M:stä, terassille istumaan tai mitä tahansa muuta unohtaakseni edes hetkeksi sen, että pian on palattava takaisin sorvin ääreen. Minulla meni vuosikausia tuossa hullussa, itseääntoistavassa tienaamisen ja kuluttamisen kuviossa ennen kuin aloin kyseenalaistaa sitä. En voi myöntää täysin vapautuneeni siitä, mutta en ainakaan enää kuluta vain kuluttamisen vuoksi.

Jossain vaiheessa pelkän raatamisen sijaan aloin etsiä työstäni merkityksellisyyttä. Miettiä, mitä hyötyä tai haittaa sen tekemisestä on ja kenelle. Jos en löytänyt mielekkyyttä, jouduin todistamaan epäreilua kohtelua tai kyseenalaisia toimintatapoja avasin usein suuni. Jossain vaiheessa ymmärsin tästä kuitenkin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä itselleni. Tajusin, että on parempi olla kyselemättä liikaa, tuomatta mielipiteitään esille ja tehdä vaan se mitä käsketään.

Suomessa olen aina tehnyt kirjan teemana olevaa, epätyypillistä työtä (osa-aikaista, määräaikaista, vuokrahommia, silpputöitä), Meksikossa taas kokoaikaista ja säännöllistä. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että siellä eletään vielä aika pitkälti teollisessa yhteiskunnassa kun täällä ollaan jo jälkiteollisessa vaiheessa, jossa massatuotannon sijaan tarvitsemme aineettomaan tietotaitoon ja erityisosaamiseen perustuvaa työvoimaa.

Työn muutoksen perimmäisenä syynä on kapitalistinen, jatkuvaan kasvuun tähtäävä talousjärjestelmämme. En ole aiheen asiantuntija, mutta tajuan ettei mikään ei voi kasvaa loputtomiin. Se mikä menee ylös tulee aina alas. Joskus kirjoittelin hieman kiivaaseen sävyyn rahajärjestelmän lakkauttamisesta ja siirtymisestä luonnonvaroihin ja teknologiaan perustuvaan talousjärjestelmään. Ajattelen sen edelleen olevan, jossei ideaalijärjestelmä, niin ainakin askel oikeaan suuntaan.

Viime vuosina olen yhä vähemmän pystynyt sulkemaan silmiäni ja vaimentamaan ajatuksiani siltä mikä työni funktio on. Henkilökohtainen tavoitteeni ei ole tuloksen (rahan) teko vaan oma, yhteisön ja ympäristön hyvinvointi ja kehittyminen. Rahaakin tässä vallitsevassa järjestelmässä valitettavasti tarvitaan, mutta se ei ole itseisarvo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyinen asenteeni on se, että mitä tahansa teenkin sillä hetkellä teen sen niin hyvin kuin mahdollista, täysillä keskittyen. Kun jaksan etsiä, jossain vaiheessa löydän ”sen oikean” työn, jonka kanssa arvoni ja tavoitteeni kohtaavat.

Onko muita kirjan lukeneita?

Takauma

Has vuelto al lugar donde descubriste que estabas perdido.

-John Cheever

Viimeksi iloitsin siitä etten ollut kohdannut minkäänlaista Suomeenpaluushokkia. No, nyt se sitten hyökkäsi arvaamatta nurkan takaa. Pamautti kaikilla voimillaan suoraan päin näköä juuri kun luulin jo kävelleeni rauhassa sen ohi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on näkynyt väsymyksenä ja haluttomuutena tehdä yhtään mitään. Työpäivän jälkeen otan torkut ja herättyäni huomaankin nukkuneeni koko illan. Tekisi mieli heittää juoksulenkki, mutta ulkona on liukasta ja pimeää. Moitin itseäni laiskuudesta ja tekemättömyydestä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräänä päivänä raivatessani likaisia lautasia työpaikallani koin takauman siitä kun olin juuri aloittanut pikaruokaravintolassa. Silloin ajattelin, että tämä on väliaikaista. Pyyhin nyt tätä pöytää hymy naamallani, sillä tiedän, että joku päivä saan tehdä jotain itselleni mielekkäämpää. Nyt, 8 vuotta myöhemmin, amk-tutkinnon suorittaneena ja usean työpaikan jälkeen, löydän itseni tasan samasta tilanteesta: rätti kädessä hinkkaamassa tahmaista pöytää.

Miten tähän päädyin?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mennäänpä taaksepäin.

En ole koskaan ollut niitä tyyppejä, jotka tietävät jo viisivuotiaasta asti mitä haluavat tehdä isona. Jos joskus joku kysyi, niin taisin vastata haluavani tulla poliisiksi tai eläinlääkäriksi. Näistä jälkimmäinen kiinnostaa edelleen kovasti.

Lukiossa panostin äidinkieleen ja englantiin. Ajattelin, että niissä ei ainakaan voi mennä vikaan ja mitä tahansa päätyisinkään tekemään noista aineista olisi varmasti hyötyä. Lukion jälkeen hain graafisen suunnittelun ja kuvataitelijan koulutuksiin. Yrityksistä huolimatta en päässyt sisään ja pidin välivuoden, jonka aikana opiskelin englannin kieltä kansalaisopistossa. Seuraavassa yhteishaussa päätin hakea vain englanninkielisiin tutkintoihin ja pääsinkin opiskelemaan Bachelor’s Degree in Hospitality Management -tutkintoa Laureaan.

Opiskelu Laureassa oli suht helppoa ja vaivatonta, mutta missään vaiheessa homma ei tuntunut mitenkään omalta. Veri veti jonnekin kauas ja vaihto-opiskelun tullessa ajankohtaiseksi selailin innosta pinkeänä vaihtoehtoja: Hollanti, Espanja…Meksiko?

Loput ehkä jo tiedättekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tuntuu, että olen taas saman kysymyksen äärellä kuin 18-vuotiaana.

Ajatuksiani kuunnellessani tajusin olevani sietämätön ja kiittämätön ämmä, joka tilanteensa parantamisen sijaan tuhlaa energiansa valittamiseen. En enää kestänyt itseäni, joten päätin kääntää turhautumiseni toiminnaksi. Istuin alas, otin kynän ja paperia ja aloin listata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä haluan elämältäni? Miten erottaa ne unelmat, jotka oikeasti haluan toteuttaa, niistä, joilla on vain mukava leikkiä omassa päässään? Mitä tähänastisista tekemistäni asioista on sellaisia, joista olen nauttinut?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Listaamistani kokemuksista antoisimmaksi nousi äidinkieleni opettaminen meksikolaisille. Miten haastavaa on selittää asiaa, joka itselleen tuntuu itsestäänselvyydeltä ja kuinka hienolta tuntuukaan kun huomaat heidän oppineen sen. Tuo yhdeksänkuukautinen kokeilu oli valtavan suuri opin matka myös itselleni. Tajusin kuinka tärkeää on osata motivoida muita ja lisäksi ymmärtää täydellisesti opettamaansa asiaa.

Kielet, niin äidinkieleni kuin vieraatkin ovat aina kiinnostaneet. Kuitenkaan tuon nuoren, kaukokaipuusta kärsivän minäni päähän ei mahtunut ajatus kielten opiskelusta tai varsinkaan opettajan työstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin syntyi päätös hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan espanjaa yliopistoon. Tyytyväisenä vietän tämän kevään naama kiinni pääsykoekirjassa, pitkän espanjan yo-kokeiden harjoitusten ja kieliopin parissa.

En edellenkään tiedä vastausta siihen, mistä tietää mitä haluaa. Sen kuitenkin tiedän, että koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa ja oppia uutta.