Uusikaupunki YleAreenassa

Areenasta löytyi sarja, jossa esitellään suomalaisia pikkukyliä ja Ukistakin oli tehty jakso: http://areena.yle.fi/1-2287016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä tuntuu kuin olisi mennyt aikakoneella takaisin jonnekin vuosikymmenten (joskus jopa vuosisatojen) päähän. Yksi esimerkki tästä on meidänkin kotikadulla sijaitseva Kuvala-elokuvateatteri, joka on niiiiin suloinen kaikessa puutalomaisuudessaan. Ei olla vielä käyty koska leffatarjonta on erittäin pientä ja lähinnä lapsille suunnattua, mutta tuonne on mentävä ainakin kerran ennen kuin muutamme pois.

Ajatuksia työstä

Viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä seikkaillessani törmäsin sattumalta Laura Haapalan Joustava työ, epävarma elämä -kirjaan. Viime vuosina olen pohtinut erityisen paljon suhtautumistani työhön ja siihen mitä se minulle merkitsee, joten nappasin teoksen mukaani välittömästi. Lukaisin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja se pisti kelat rullaamaan vielä hurjemmin pääni sisällä.

14-vuotiaasta mainostenjakajasta reiluksi parikymppiseksi ravintola-alan sekatyöläiseksi kuvittelin raa’an raatamisen olevan se ainoa oikea ja rehellinen keino, jolla elantonsa kannattaisi ansaita. Kyllä ahkeruus aina palkitaan, ajattelin. Olkoonkin vaikka kuinka epämiellyttävää tai raskasta niin se on vain työtä, aktiviteetti ja tulonlähde siihen saakka kun tiedän mitä oikeasti haluan tehdä.

Mieleltään tylsistynyt ihminen ei osaa edes etsiä työstään merkityksellisyyttä vaan haluaa siitä vain palkan, jolla voi rahoittaa identiteetin ja elämänsisällön etsimisen työn ulkopuolisessa maailmassa. Ihminen siis turvautuu kuluttamiseen yrittäessään päästä eroon tyytymättömyyden ja tyhjyyden tunteesta, joka on seurausta mielekkään ja merkityksellisen tekemisen puutteesta.

Olen useasti tehnyt töitä tämän lainauksen mukaisesti. Vapaapäiviä ja tilinauhaa odotellen, että pääsisin ostamaan jonkun lohdutuspaidan H&M:stä, terassille istumaan tai mitä tahansa muuta unohtaakseni edes hetkeksi sen, että pian on palattava takaisin sorvin ääreen. Minulla meni vuosikausia tuossa hullussa, itseääntoistavassa tienaamisen ja kuluttamisen kuviossa ennen kuin aloin kyseenalaistaa sitä. En voi myöntää täysin vapautuneeni siitä, mutta en ainakaan enää kuluta vain kuluttamisen vuoksi.

Jossain vaiheessa pelkän raatamisen sijaan aloin etsiä työstäni merkityksellisyyttä. Miettiä, mitä hyötyä tai haittaa sen tekemisestä on ja kenelle. Jos en löytänyt mielekkyyttä, jouduin todistamaan epäreilua kohtelua tai kyseenalaisia toimintatapoja avasin usein suuni. Jossain vaiheessa ymmärsin tästä kuitenkin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä itselleni. Tajusin, että on parempi olla kyselemättä liikaa, tuomatta mielipiteitään esille ja tehdä vaan se mitä käsketään.

Suomessa olen aina tehnyt kirjan teemana olevaa, epätyypillistä työtä (osa-aikaista, määräaikaista, vuokrahommia, silpputöitä), Meksikossa taas kokoaikaista ja säännöllistä. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että siellä eletään vielä aika pitkälti teollisessa yhteiskunnassa kun täällä ollaan jo jälkiteollisessa vaiheessa, jossa massatuotannon sijaan tarvitsemme aineettomaan tietotaitoon ja erityisosaamiseen perustuvaa työvoimaa.

Työn muutoksen perimmäisenä syynä on kapitalistinen, jatkuvaan kasvuun tähtäävä talousjärjestelmämme. En ole aiheen asiantuntija, mutta tajuan ettei mikään ei voi kasvaa loputtomiin. Se mikä menee ylös tulee aina alas. Joskus kirjoittelin hieman kiivaaseen sävyyn rahajärjestelmän lakkauttamisesta ja siirtymisestä luonnonvaroihin ja teknologiaan perustuvaan talousjärjestelmään. Ajattelen sen edelleen olevan, jossei ideaalijärjestelmä, niin ainakin askel oikeaan suuntaan.

Viime vuosina olen yhä vähemmän pystynyt sulkemaan silmiäni ja vaimentamaan ajatuksiani siltä mikä työni funktio on. Henkilökohtainen tavoitteeni ei ole tuloksen (rahan) teko vaan oma, yhteisön ja ympäristön hyvinvointi ja kehittyminen. Rahaakin tässä vallitsevassa järjestelmässä valitettavasti tarvitaan, mutta se ei ole itseisarvo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyinen asenteeni on se, että mitä tahansa teenkin sillä hetkellä teen sen niin hyvin kuin mahdollista, täysillä keskittyen. Kun jaksan etsiä, jossain vaiheessa löydän ”sen oikean” työn, jonka kanssa arvoni ja tavoitteeni kohtaavat.

Onko muita kirjan lukeneita?

Pyörät vs autot

Törmäsin YleAreenassa tähän mielenkiintoiseen autojen ja pyörien vastakkainasettelusta kertovaan dokkariin. Tuossa São Paolon liikenneruuhka muistutti minua Querétaron aamu-ja iltaruuhkista, joissa itsekin pyöräilin päivittäin. Kuten tuo dokkarin brassityttö, mietin usein että missä pyörätiet ovat? Miksi koko kaupunki on rakennettu vain autoja varten? Miksi muut joutuvat kulkemaan ojan pohjaa?

DCIM104GOPRO

Kolumbialaisen Liliana Codoyn mukaan ongelman ydin on ajatus siitä, että vain varakkaat menevät autolla ja köyhät pyörällä. Omien kokemusteni mukaan tuo pitää hyvin paikkansa ainakin Meksikossa ja ilmeisesti muuallakin: Toronton pormestari, Rob Ford, oli päätynyt hyvin harkittuun ratkaisuun lopettaakseen autoilijoiden ja pyöräilijöiden välisen sodan: poistaa keskustan pyöräkaistat, sillä tiet on tehty vain henkilöautoille, rekoille ja busseille – ei pyöräilijöille. Nehän vain hidastavat muiden kulkua. Tuon kommentin jälkeen en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

vivacabrones

Querétaron pahin pullonkaula: Zaragozan ja 5. de Febreron risteys

Vaikka Querétarossa ei ollut pyöräteitä nimeksikään päätin silti uhmakkaasti hypätä aamuisin satulaan ja sotkea töihin bussien ja autojen välissä. Joskus kun satoi oikein kunnolla Jorma herrasmiehenä heitti minut ja 5 kilsan matkaan meni usein 40 minuuttia aamuruuhkan vuoksi. Pyörällä taas 20-25 minsaa. Dokkarissa pohditaan sitäkin miten autoteollisuus myy meille ”nopeutta ja lisää aikaa” kun hienolla autolla pääsee nopeasti ja mukavasti määränpäähänsä. Eipä kyllä pääse ainakaan noilla huudeilla.

victoria

Ukiin muutettuamme päätimme kuitenkin ostaa auton. Käytämme sitä muutaman kerran viikossa kaupassa käytiin tai johonkin pieneen reissailuun, mutta työmatkat ja kaikki muukin sujuu nopeammin pyörällä. Suomessa on onneksi otettu aika hyvin huomioon pyöräilijät – oikeastaan minne vain pääsee pyörällä. Toki parannettavaa löytyy aina ja etenkin kaupunkien välisiä pyöräteitä voisi olla lisää.

Tänään Myllyn kauppakeskuksessa ollessamme eräs pariskunta tuli juttelemaan meille. Olivat kuulema blogista tunnistaneet. Oltiin varmasti ihan puulla päähän lyötyjä, ei nimittäin koskaan aiemmin ole sattunut moista 😀 mutta ihanan rohkeita olitte ja oli mukava rupatella!