Muuri

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen yli kiivetään, ali kaivetaan tunneleita, joskus jopa marssitaan ovista reteästi sisään tuosta noin vain.

Se on vain esirippu teatterille, jonka kulisseissa iso bisnes ja piiri pieni pyörii. Sama näytelmä on jatkunut jo pitkään ja tulee jatkumaan, sillä – tehköönkin kipeää myöntää – se hyödyttää molempia osapuolia. Suurin osa näyttelijöistä uskoo voivansa vaikuttaa käsikirjoitukseen suorituksellaan, mutta tosiasiassa vain kulisseissa pysyttelevät ohjaajat tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja suurta yleisöä viedään kuin pässiä narussa.

Muurin rakentaminen on kuin hyllyn kiinnittäminen seinään purukumilla: väliaikainen korjaus, joka hetken kuluttua murtuu silmien sulkemisen ja ahneuden seurauksena. Esteiden rakentamisen sijaan on mentävä sinne, mistä kurjuus kumpuaa. Ymmärrettävä – ei tuomittava. Autettava ja keskityttävä siihen miten samanlaisia olemme.

Mikään fyysinen este ei ole suurempi kuin hädässä olevan ihmisen halu parempaan elämään.

Kissanomistajan päiväkirja

Rakas päiväkirja,

Päivä päivältä tuntuu, että me emme hallitse niitä vaan ne meitä. Ne tietävät tarkalleen, mistä narusta vetää milloinkin, milloin tonnikalapurkin kansi aukeaa ja milloin aloittaa tärykalvoja koetteleva ruinaaminen ja jaloissa kiehnääminen.

Kun olimme vasta adoptoineet Lunan, eräs kissanomistajaystävämme varoitteli, että etenkin naaraskissat kokevat omistajiensa olevan palvelijoitaan. Nauroin moiselle väitteelle. Luontodokkari myös kertoi, että kissat ovat oppineet imitoimaan ihmisvauvojen ääniä herättääkseen mahdollisimman paljon empatiaa omistajissaan ja saadakseen haluamansa.

lunakingi

Nyt olen ymmärtänyt mitä ystävä ja luontodokkari tarkoittivat. Näistä kahdesta suloisesta karvapallosta on kuoriutunut pahemman luokan itsevaltiaita. Olemmekin alkaneet kutsumaan näitä meidän karvapalloja paremmin niiden persoonia kuvaavilla nimillä.

lunakingi2

Luna eli Berrinchuda (Lellipentu) vihaa suljettuja ovia yli kaiken. Jos menen vessaan tai suihkuun ja erehdyn sulkemaan oven niin sekunnin päästä kuuluu vihainen mauuuuuu mauuuuu!!!!. Kun avaan oven ei neiti kuitenkaan tule sisään ja kääntyy kannoillaan. Jos kuitenkin tulee, loikkaa hän lavuaarin reunalle, mulkaisee vaativasti ja maukaisee sanoakseen: palvelija, avaa hana!. Berrinchuda juo siis ainoastaan vettä suoraan hanasta, kuppivesi ei ole suinkaan sopivaa Hänen Ylhäisyydelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nube eli Pikku-Perkele on ovela pirulainen. Tuo suloinen karvakorva tervehtii iloisesti ketä tahansa tuttua tai tuntematonta, kehrää vatsan päällä ja naukuu melodisesti. Mutta viaton ja pörröinen ulkomuoto pettää. Kun olemme menneet nukkumaan demoni sen sisällä ottaa vallan, ja se aloittaa ravaamisen ympäri asuntoa tuhoten kaikki pöydille unohdetut hiuslenkit, pumpulipuikot, kynät, kumit, you name it. Toisinaan heräämme siihen kun Pikku-Perkele juoksee kasvojemme yli, pureskelee hiuksiamme tai teroittaa kynsiään reiteemme.

pikkuperkele2

Pikku-Perkele nauttii suunnattomasti ilkivallan tekemisestä ja Berrinchudan kiusaamisesta. Kun kukkaruukusta on mullat kaivettu ulos ja osoitan syyttävän sormeni kohti demonia, sen viaton katse kertoo: en se minä ollut. Karismaattinen valehtelija. Pikku-Perkeleessä olisi ehdottomasti potentiaalia terroristiksi tai poliitikoksi.

Ehkä huonolla kasvatuksella on lusikkansa sopassa?

Ajatuksia työstä

Viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä seikkaillessani törmäsin sattumalta Laura Haapalan Joustava työ, epävarma elämä -kirjaan. Viime vuosina olen pohtinut erityisen paljon suhtautumistani työhön ja siihen mitä se minulle merkitsee, joten nappasin teoksen mukaani välittömästi. Lukaisin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja se pisti kelat rullaamaan vielä hurjemmin pääni sisällä.

14-vuotiaasta mainostenjakajasta reiluksi parikymppiseksi ravintola-alan sekatyöläiseksi kuvittelin raa’an raatamisen olevan se ainoa oikea ja rehellinen keino, jolla elantonsa kannattaisi ansaita. Kyllä ahkeruus aina palkitaan, ajattelin. Olkoonkin vaikka kuinka epämiellyttävää tai raskasta niin se on vain työtä, aktiviteetti ja tulonlähde siihen saakka kun tiedän mitä oikeasti haluan tehdä.

Mieleltään tylsistynyt ihminen ei osaa edes etsiä työstään merkityksellisyyttä vaan haluaa siitä vain palkan, jolla voi rahoittaa identiteetin ja elämänsisällön etsimisen työn ulkopuolisessa maailmassa. Ihminen siis turvautuu kuluttamiseen yrittäessään päästä eroon tyytymättömyyden ja tyhjyyden tunteesta, joka on seurausta mielekkään ja merkityksellisen tekemisen puutteesta.

Olen useasti tehnyt töitä tämän lainauksen mukaisesti. Vapaapäiviä ja tilinauhaa odotellen, että pääsisin ostamaan jonkun lohdutuspaidan H&M:stä, terassille istumaan tai mitä tahansa muuta unohtaakseni edes hetkeksi sen, että pian on palattava takaisin sorvin ääreen. Minulla meni vuosikausia tuossa hullussa, itseääntoistavassa tienaamisen ja kuluttamisen kuviossa ennen kuin aloin kyseenalaistaa sitä. En voi myöntää täysin vapautuneeni siitä, mutta en ainakaan enää kuluta vain kuluttamisen vuoksi.

Jossain vaiheessa pelkän raatamisen sijaan aloin etsiä työstäni merkityksellisyyttä. Miettiä, mitä hyötyä tai haittaa sen tekemisestä on ja kenelle. Jos en löytänyt mielekkyyttä, jouduin todistamaan epäreilua kohtelua tai kyseenalaisia toimintatapoja avasin usein suuni. Jossain vaiheessa ymmärsin tästä kuitenkin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä itselleni. Tajusin, että on parempi olla kyselemättä liikaa, tuomatta mielipiteitään esille ja tehdä vaan se mitä käsketään.

Suomessa olen aina tehnyt kirjan teemana olevaa, epätyypillistä työtä (osa-aikaista, määräaikaista, vuokrahommia, silpputöitä), Meksikossa taas kokoaikaista ja säännöllistä. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että siellä eletään vielä aika pitkälti teollisessa yhteiskunnassa kun täällä ollaan jo jälkiteollisessa vaiheessa, jossa massatuotannon sijaan tarvitsemme aineettomaan tietotaitoon ja erityisosaamiseen perustuvaa työvoimaa.

Työn muutoksen perimmäisenä syynä on kapitalistinen, jatkuvaan kasvuun tähtäävä talousjärjestelmämme. En ole aiheen asiantuntija, mutta tajuan ettei mikään ei voi kasvaa loputtomiin. Se mikä menee ylös tulee aina alas. Joskus kirjoittelin hieman kiivaaseen sävyyn rahajärjestelmän lakkauttamisesta ja siirtymisestä luonnonvaroihin ja teknologiaan perustuvaan talousjärjestelmään. Ajattelen sen edelleen olevan, jossei ideaalijärjestelmä, niin ainakin askel oikeaan suuntaan.

Viime vuosina olen yhä vähemmän pystynyt sulkemaan silmiäni ja vaimentamaan ajatuksiani siltä mikä työni funktio on. Henkilökohtainen tavoitteeni ei ole tuloksen (rahan) teko vaan oma, yhteisön ja ympäristön hyvinvointi ja kehittyminen. Rahaakin tässä vallitsevassa järjestelmässä valitettavasti tarvitaan, mutta se ei ole itseisarvo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyinen asenteeni on se, että mitä tahansa teenkin sillä hetkellä teen sen niin hyvin kuin mahdollista, täysillä keskittyen. Kun jaksan etsiä, jossain vaiheessa löydän ”sen oikean” työn, jonka kanssa arvoni ja tavoitteeni kohtaavat.

Onko muita kirjan lukeneita?