Elämässä pitää olla vähän Jurmoa

Näin oli kirjoittanut joku fiksu vuokramökkimme vieraskirjaan. Jos Jurmo on synonyymi ajantajun kadottamiselle, hitaille kalliokahveille, päivittäiselle saunomiselle ja meressä pulikoinnille, yksinkertaisten asioiden arvostamiselle, niin kyllä, säännöllinen annos Jurmoa on erittäin suotavaa — meikäläiselle suorastaan välttämätöntä.

Saaristossa viihtyvä työkaverini kertoi minulle Jurmosta viime kesänä. Päivitteli kun mökkejä on rajoitetusti ja ne varataan jopa vuosia etukäteen, joten ei ollut vielä päässyt käymään siellä.

Myöhemmin tuijottelin huuli pyöreänä upeita kuvia Jurmosta ja haluni vierailla tuolla kauniin karulla saarella kasvoi yhä suuremmaksi. Maaliskuussa päätin, että tuonne on päästävä. Tiedustelin mökkien varaustilannetta, ja saimmekin majoituksen kolmeksi yöksi elokuun alussa. Vietimme sitten kolme laiskanpulskeaa päivää tuossa ulkosaariston helmessä.

Ensimmäisenä aamuna kukko herätti. En saanut enää unta, joten nousin kahvinkeittohommiin. Alpakka katseli ikkunan takaa puuhiani. Avasin oven ja toinen hupsu melkein käveli ovesta sisään. Aikamoisia veijareita.

Tarkkailin tiiviisti niiden liikkeitä koko saarellaoloajan. Kukonlaulun aikaan ne kömpivät ulos tallistaan aloittaakseen loputtoman ruohonleikkuun ja jatkoivat aina auringonlaskuun asti. Ne pysyttelivät ryhmässä ja kun yksi lähti kävelemään, muut seurasivat heti perässä. Nokkoset tai vadelmien piikit eivät ilmeisesti haitanneet niitä, sillä ne ahmivat molempia mahan täydeltä. Ovenkahvojen ja muiden metallisten esineiden pureskelu kuului myös niiden aktiviteetteihin. Pimeän tultua ne marssivat takaisin talliinsa yöpuulle.

 

Ja mitä olisikaan saari ilman kissaa? Tämä mirri tuli rapsutettavaksi etenkin iltaisin kun haistoi mökistämme leijailevan savulohen tuoksun. Omat kisumme ovat kesälomilla mummolassa, joten sijaiskisun rapsuttelu teki terää.

Ahdinparta nuolee saaren rantoja joka puolelta. Se tuntuu varpaiden alla pehmeältä karvamatolta. Vaikka toisin voisi luulla, uimaan mennessä se antaa pitoa jaloille ja estää liukastumasta rantakivikossa. Pienet simpukat ja kalat piiloutuvat siihen ja löytävät sen sisuksista ties mitä aarteita — esimerkiksi meikäläisen varpaat, joita pikkukalat maistelivat uteliaina.

Mökissämme ei ollut lukkoa vaan salpa, jonka kuka tahansa saa auki. Ihmettelin tätä aluksi, mutta myöhemmin huomasin, että saarelaiset pitivät ulko-oviansa levällään yötä päivää. Tunsin itseni vainoharhaiseksi kaupunkilaiseksi, joka maanisesti sulkee ja lukitsee kaiken kolmeen kertaan.

Kaltaiseni kivihullu on varmasti onnessaan tällä saarella, sillä erikokoisia ja -värisiä kiviä riitti silmänkantamattomiin. Poimin ja pyörittelin kiviä kädessäni, sujautin niitä taskuuni ja kuljetin joka paikkaan. Kaivoin kuoppia löytääkseni täydellien pyöreiksi hiotuneita yksilöitä. Litteät leipäkivet kelpasivat heittelyyn.

Pieni kappeli oli symppis. Auringonlaskun aikaan paikka oli kaunis ja tunnelmallinen. Muistokivissä toistuivat samat sukunimet, mikä ei ollut yllätys kun miettii, että saarella asuu vakituisesti vain 10 ihmistä, ja ainoastaan siellä syntyneet tai sinne sukujuuria omaavat henkilöt voivat asua siellä.

Eräs saarelainen tiesi kertoa, että Jurmoon saatiin sähköt vasta 21 vuotta sitten. Siis vasta vuonna 1997! Pohdimme millaista elämä on ollut kaukaisella saarella ilman sähköjä. Mitä jos sattui onnettomuus? Entä jos joku tarvitsi lääkäriä tai poliisia? Millaista oli kävellä yksin talven pimeydessä kylän ainoaa tietä pelkän taskulampun valossa?

Meidän vierailun aikaan hellettä ja aurinkoa riitti edelleen, mutta mietimme, millaiselta Jurmo näyttäisi eri vuodenaikoina. Vieraskirjan mukaan joku on nähnyt syksyisenä aamuna paksun usvan vyöryvän mereltä ja nielaisevan saaren, toinen tarponut saaren päästä päähän talvisessa hangessa, kolmas taas jäänyt saareen jumiin keskellä tammikuun pakkasia kun yhteysalus ei ole voinut rantautua jään vuoksi.

Mietimme, millaiselta saari näyttäisi ukkosmyrskyn aikaan. Kun teimme lähtöä, sääjumalat päättivät vastata pohdintoihimme. Ensin jylisi, sitten salamoi kunnes lopulta taivas repesi juuri kun yhteysalus kalahti satamaan.

Kotimatka taittui sateen piiskatessa laivaa, joten linnoittauduimme kahvilaan syömään kalakeittoa ja piispanmunkkia, mistä mieleeni tulee tähän asti kuulemani turkulaisin lause:

”Pist siit viis piispist.”

Meille riitti yhdet vaan.

 

 

Advertisement

Vepsän saari

Tämä kesä on hellinyt kotimaan matkailijaa. Toukokuusta alkaneet helteet ovat nostaneet asuntomme lämpötilan sellaisiin lukemiin, ettei sisätiloissa jaksa muuta kuin maata x-asennossa jääkahvi käden ulottuvilla.

Olemmekin siis nauttineet poikkeuksellisesta lämmöstä ulkoilmassa niin paljon kuin mahdollista. Olemme pyöräilleet Naantaliin ja uineet meressä, leiriytyneet saareen Teijon kansallispuistossa ja vaeltaneet paahtavassa metsässä, juoneet kahvia ja syöneet aamupuuroa rantakalliolla ja suppailleet Littoisten järvellä ja Aurajoella.

Viime maanantai-aamuna hyppäsimme punavalkoiseen M/S Lilyyn Läntiseltä Rantakadulta ja seilasimme Vepsän saareen muiden iloisten kesälomalaisten kanssa.

Olimme päättäneet yöpyä yhden yön teltassa, mutta saarelta löytyy myös suloisia vuokramökkejä mukavuudenhaluisemmalle matkaajalle.

Saareen päästyämme huomasimme, että olimme hieman ylivarustautuneet, sillä paikan päältä löytyy kaikki tarpeellinen vesipisteistä vessanpaperiin. Turha siis roudata mukaan kolmen litran juomarakkoa ja vessanpaperia (kuten me). Monella oli omat eväät mukana, mutta jos sapuskat unohtuivat rannikolle ja akuutti grillimakkaranhimo iskee, kahvila-kioskista saa kylmiä makkaroita euron kappalehintaan. Tarjolla on myös a la carte -annoksia ja sämpylöitä jos ei kokkaus- ja tulentekohommat innosta.

Meillä oli mukana munakoisoa ja kesäkurpitsaa ja täydensimme kasvisosastoa kahvilasta ostetuilla makkaroilla. Grillikatoksesta löytyi vielä grillitikkuja, joten saatiin aikaan melko makoisat vartaat.

Lisäksi meillä oli trangia, jolla valmistimme iltapalan ja aamiaisen. Kahvila kun sulkeutui jo klo. 20.00 niin omat kokkausvälineet ja kuivamuonat tulivat tarpeeseen.

Leirin pystyttämisen ja lounaan jälkeen painuimme rannalle pelaamaan biitsiä ja polskimaan lämpimässä vedessä. Iso peukku siitä, että kaikki pihapelit kuten petankki, kroketti, mölkky ja pallot olivat ilmaisia!

Saarella on paljon luontopolkuja ja korkeita kallioita, joista kelpaa ihailla saaristoa ja ohi lipuvia laivoja. Otimme riippumatot messiin ja lähdimme etsimään mukavaa päikkäripaikkaa, johon merituuli puhaltaisi ja jossa näköala olisi kohdallaan.

Päikkäreiden jälkeen taivalsimme vielä saaren ympäri upeassa laskevan auringon valossa.

Vielä viimeinen purjevene lipui vierasvenesatamaan ennen pimeän laskeutumista.

M/S Lily ajaa Turku-Vepsä väliä kolmesti päivässä, ja ensimmäinen ja viimeinen vuoro näyttävät olevan suosituimpia. Suurin osa matkailijoista oli päiväretkeilijöitä, sillä viimeisen vuoron lähdettyä klo. 18.00 saari hiljeni totaalisesti. Jäljelle jääneet vetäytyivät mökkeihinsä, veneisiinsä ja telttoihinsa yöpuulle.

Aamu valkeni aurinkoisena ja hiljaisena. Roudasimme trangian rantapyödälle. Aamupalaa valmistellessa katselimme kun valkoposkihanhet juoksentelivat kaakattaen pakoon kun henkilökunta tasoitti rantahiekkaa mönkijällä.

Oli muuten luksusta saada aamusumppi valmiina kuppiin, sillä en ole vielä oppinut keittämään trangialla juomakelpoista kahvia. Lopputulos on aina mutavelliä tai sukkamehua. Nyt olin tyytyväinen.

Aamupalan jälkeen lähdimme soutuveneilemään saaren ympäri.

Saarella on myös korkea näköalapaikka, josta avautuu upea maisema merelle ja laivareiteille. Ylös päästäkseen voi valita helpon reitin eli polun tai haastavamman eli kiivetä kallioidenvälistä lohkeamaa pitkin.

Vepsä on siitä kiva, että sieltä löytyy tekemistä jokaiseen makuun: voi pystyttää teltan rauhaisaan poukamaan ja nauttia kunnon eräjormailusta täysin omassa rauhassa tai vaihtoehtoisesti istua koko päivän terasilla tuoppi kourassa ja pizzapala toisessa kädessä.

Eräjormailun voi myös yhdistää mukavuuksiin eli yöpyä teltassa ja hakea kylmän oluen tai kuuman aamukahvin kun siltä tuntuu. Jos aamupuuro palaa pohjaan trangiassa, kahvilan juustosämpylä lohduttaa varmasti.

Luulenpa, että Vepsästä tulee meidän jokavuotinen kesäreissukohde, sillä hyvät yhteydet, rauhallisuus ja loputtomat aktiviteetit saivat meidät rakastumaan tähän pikkusaareen

Täältä löydät lisätietoa Vepsästä ja M/S Lilyn aikatauluista.

Haliskylän huudit

Kävin läpi menneen vuoden kuvia, ja huomasin napanneeni paljon kuvia täältä kodin lähettyviltä. Tämä on kyllä aika mukava paikka asua, joten esittelenpä nyt teille Haliskylää.

Ennen Turkuun muuttoa olin laittanut TYS:lle asuntohakemuksia kolmeen eri paikkaan.  Tutkiskelin Googlesta etukäteen näitä paikkoja ja salaa toivoin, että pääsisimme muuttamaan Haliskylään, sillä hiljattain peruskorjatut asunnot, luonnon ja yliopiston läheisyys houkuttelivat. Sitten huhtikuisena päivänä bongasin ilmoituksen vapaasta asunnosta, soitin TYS:lle, ja pian asuntotarjous kilahti sähköpostiini.

Ennen metsäisestä Espoosta lähtöä, olin huolissani löytäisinkö uusilta huudeiltamme Keskuspuiston vertaisia lenkkeilymaastoja tai Nuuksion kaltaista viikonlopun eräjormailupaikkaa. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä ihan tässä vieressä on metsäisiä lenkkipolkuja sekä joen varressa kulkevia ja viljapeltoja halkovia hiekkateitä. Vieressä on myös Halistenkoski ja Padolla-kesäkahvila, josta voi vuokrata kanootin tai istahtaa aurinkotuoliin nauttimaan tuoretta korvapuustia ja kahvia.

 

Aloitimme kesällä myös lonkkaroinnin. Olen nuorempana pari kertaa yrittänyt rullalautailla, mutta luovutin heti kun lensin selälleni pari kertaa. Ei riittänyt kärsivällisyys opetella. Kiinnostus hommaan on kuitenkin kytenyt jo vuosia, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hankimme laudat molemmille ja opettelimme Youtubesta perusjutut. Pikkuhiljaa laudan hallinta parani ja vauhti koveni. Loppukesästä uskalsimme jo laskea mäkiä, jotka alkukesästä olivat tuntuneet ihan mahdottomilta. En malta odottaa kevättä, että pääsemme taas rullailemaan!

Ainoat muutosta kärsineet ovat kissat. Oma metsäinen takapiha vaihtui kerrostalon parvekkeeseen, jonka lasituksen raoista voi haistella maailman tuoksuja. Ne ovat toki päässeet ulkoilemaan valjaissa, ja kesällä kävelimmekin Lunan kanssa samaa reittiä melkein joka ilta. Nubekin teki kovasti tuttavuutta naapurin kolliin, joka aina livahtaa ikkunasta ulos tullakseen moikkaamaan meidän kisuja. Luna ei kuitenkaan ole yhtä mielissään tuttavallisesta kollista, vaan sähisee ja tarjoaa käpälää, jos herra uskaltutuu liian lähelle.

Viime kesänä aika tuntui menevän siivillä, ja nyt kun katson näitä kuvia, niin tuli aika paljon vietettyä aikaa ulkona. Työpäivän päätteeksi oli helppo lähteä jokirantaan iltapalapiknikille, treenaamaan tai muuten vain hengailemaan.

Olen kovin tykästynyt tähän alueeseen, mutta myös itse Haliskylään. Täällä asuu valtava määrä opiskelijoita, ja pelkäsinkin, että saamme kuunnella jatkuvaa biletystä aamusta iltaan. Meillä kuitenkin kävi hyvä tuuri naapureiden kanssa, sillä harvoin kuuluu mitään ääniä, paitsi kitaransoittoa ja laulua ❤

Täällä siis asustellaan toivottavasti siihen asti kun valmistun eli ainakin pari seuraavaa vuotta, ellei ihmeitä tapahdu.

Kaksi viimeistä kuvaa ovat tältä viikolta. Sää on ollut ihanan aurinkoinen, ja vaikka pakkasasteita riittääkin, päivä päivältä lisääntyvä valo tuo lupauksen keväästä. Jos kelit pysyvät tällaisena, talvi saisi kyllä jatkua vielä ainakin hetken.

Aurinkoista viikkoa!

 

 

Nuuksiossa

Parisen viikkoa sitten teimme elämämme ensimmäisen reissun Nuuksioon.

Tehtiin vain päiväreissu vaikka riippumattoilu olisi houkutellut myös. Yöt ovat tosin jo sen verran kylmiä että tarvitsisimme järeämmät varustelut taivasalla nukkumiseen. Moni oli kuitenkin viettänyt edellisen yön tuolla, sillä sunnuntai-aamuna leirintäpaikat olivat täpötäynnä heräileviä ja aamupalaa kokkailevia telttailijoita.

Kierrettiin neljä kilometriä pitkä Haukankierros, joka on ilmeisesti yksi suosituimmista reiteistä, sillä jo ennen puoltapäivää poluilla riitti porukkaa lähes tungokseen asti. Tällä reitillä oli kivasti nousuja ja laskuja, ja korkeilta kallioilta avautuu upeita maisemia puiden yli.

Pysähdyimme kallioille nauttimaan välipalaa. Siinä ruisleipää mutustaessa bongattiin rantakäärme ylittämässä järveä. Oli aika siistiä ja sain kuvankin napattua:

Parasta on se, että Nuuksio sijaitsee vain puolen tunnin ajon päässä kotoa! Ensi kerralla käydään pidempi lenkki, vaikkapa kahdeksan kilsan pituinen Korpinkierros, ja otetaan trangia mukaan. Täältä löytyy tietoa puiston eri reiteistä.

 

Vahinkolöytö

Tiedät varmaan sen fiiliksen kun seilaat päämärättömästi, kenties eksyneenä, jossain suurkaupungissa tai syvällä syrjäseuduilla etkä odota mitään ihmeellistä tapahtuvan ja juuri silloin löydät jotain vallan upeaa tai jopa jonkun upean?

Näin meille kävi kun eräänä iltana ajelimme kapeita, mutkittelevia maaseututeitä vailla päämäärää. Jorma oli samana päivänä saanut inssin läpi (jep, meksikolaisella kortilla ei ajella Suomessa) ja sen kunniaksi huristelimme pitkin maita ja mantuja. About sadannen mutkan kohdalla bongasin puiden välistä kimaltelevaa vettä ja jonkin rannantapaisen. Käännyimme takaisin ja menimme tutkimaan paikkaa lähempää. Järvi, hiekkaa, laituri, kallioita, sauna, nuotio. Vau!

Olemme nyt muutamana iltana käyneet polskimassa tuolla Kaukjärven rannalla. Paikka on aika suosittu, ihmisiä tulee ja menee alinomaa, ja ihmekös tuo – viileä vesi vilvoittaa hikisenä päivänä ja jos tulee vilu voi juosta saunaan lämmittelemään. Ilta-aurinko paistaa nätisti kallioille ja häikäisee järven keskelle uidessa. Eilen grillasimme myös. Tällä kertaa makkarat jäivät kauppaan ja näpersimme kasvis-lohinyyttejä. Päivällä olin muistellut erään meksikolaisen työkaverini kertoneen hänen kokkaavan moisia nyyttejä. Se oli kuulema ainoa tapa miten hän pystyi laittamaan kasviksia tai lohta suuhunsa – muussa muodossa ne eivät maistuneet. Täytyi siis olla hyviä, joten miksipäs ei.

Ja mikäpä ei maistuisi gourmeelta kun sen syö lämpimällä rantakalliolla, notskin rätinää kuunnellen ja tyyntä järveä katsellen?

Tätä olin kaivannut.