Pyörät vs autot

Törmäsin YleAreenassa tähän mielenkiintoiseen autojen ja pyörien vastakkainasettelusta kertovaan dokkariin. Tuossa São Paolon liikenneruuhka muistutti minua Querétaron aamu-ja iltaruuhkista, joissa itsekin pyöräilin päivittäin. Kuten tuo dokkarin brassityttö, mietin usein että missä pyörätiet ovat? Miksi koko kaupunki on rakennettu vain autoja varten? Miksi muut joutuvat kulkemaan ojan pohjaa?

DCIM104GOPRO

Kolumbialaisen Liliana Codoyn mukaan ongelman ydin on ajatus siitä, että vain varakkaat menevät autolla ja köyhät pyörällä. Omien kokemusteni mukaan tuo pitää hyvin paikkansa ainakin Meksikossa ja ilmeisesti muuallakin: Toronton pormestari, Rob Ford, oli päätynyt hyvin harkittuun ratkaisuun lopettaakseen autoilijoiden ja pyöräilijöiden välisen sodan: poistaa keskustan pyöräkaistat, sillä tiet on tehty vain henkilöautoille, rekoille ja busseille – ei pyöräilijöille. Nehän vain hidastavat muiden kulkua. Tuon kommentin jälkeen en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

vivacabrones

Querétaron pahin pullonkaula: Zaragozan ja 5. de Febreron risteys

Vaikka Querétarossa ei ollut pyöräteitä nimeksikään päätin silti uhmakkaasti hypätä aamuisin satulaan ja sotkea töihin bussien ja autojen välissä. Joskus kun satoi oikein kunnolla Jorma herrasmiehenä heitti minut ja 5 kilsan matkaan meni usein 40 minuuttia aamuruuhkan vuoksi. Pyörällä taas 20-25 minsaa. Dokkarissa pohditaan sitäkin miten autoteollisuus myy meille ”nopeutta ja lisää aikaa” kun hienolla autolla pääsee nopeasti ja mukavasti määränpäähänsä. Eipä kyllä pääse ainakaan noilla huudeilla.

victoria

Ukiin muutettuamme päätimme kuitenkin ostaa auton. Käytämme sitä muutaman kerran viikossa kaupassa käytiin tai johonkin pieneen reissailuun, mutta työmatkat ja kaikki muukin sujuu nopeammin pyörällä. Suomessa on onneksi otettu aika hyvin huomioon pyöräilijät – oikeastaan minne vain pääsee pyörällä. Toki parannettavaa löytyy aina ja etenkin kaupunkien välisiä pyöräteitä voisi olla lisää.

Tänään Myllyn kauppakeskuksessa ollessamme eräs pariskunta tuli juttelemaan meille. Olivat kuulema blogista tunnistaneet. Oltiin varmasti ihan puulla päähän lyötyjä, ei nimittäin koskaan aiemmin ole sattunut moista 😀 mutta ihanan rohkeita olitte ja oli mukava rupatella!

Takauma

Has vuelto al lugar donde descubriste que estabas perdido.

-John Cheever

Viimeksi iloitsin siitä etten ollut kohdannut minkäänlaista Suomeenpaluushokkia. No, nyt se sitten hyökkäsi arvaamatta nurkan takaa. Pamautti kaikilla voimillaan suoraan päin näköä juuri kun luulin jo kävelleeni rauhassa sen ohi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on näkynyt väsymyksenä ja haluttomuutena tehdä yhtään mitään. Työpäivän jälkeen otan torkut ja herättyäni huomaankin nukkuneeni koko illan. Tekisi mieli heittää juoksulenkki, mutta ulkona on liukasta ja pimeää. Moitin itseäni laiskuudesta ja tekemättömyydestä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräänä päivänä raivatessani likaisia lautasia työpaikallani koin takauman siitä kun olin juuri aloittanut pikaruokaravintolassa. Silloin ajattelin, että tämä on väliaikaista. Pyyhin nyt tätä pöytää hymy naamallani, sillä tiedän, että joku päivä saan tehdä jotain itselleni mielekkäämpää. Nyt, 8 vuotta myöhemmin, amk-tutkinnon suorittaneena ja usean työpaikan jälkeen, löydän itseni tasan samasta tilanteesta: rätti kädessä hinkkaamassa tahmaista pöytää.

Miten tähän päädyin?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mennäänpä taaksepäin.

En ole koskaan ollut niitä tyyppejä, jotka tietävät jo viisivuotiaasta asti mitä haluavat tehdä isona. Jos joskus joku kysyi, niin taisin vastata haluavani tulla poliisiksi tai eläinlääkäriksi. Näistä jälkimmäinen kiinnostaa edelleen kovasti.

Lukiossa panostin äidinkieleen ja englantiin. Ajattelin, että niissä ei ainakaan voi mennä vikaan ja mitä tahansa päätyisinkään tekemään noista aineista olisi varmasti hyötyä. Lukion jälkeen hain graafisen suunnittelun ja kuvataitelijan koulutuksiin. Yrityksistä huolimatta en päässyt sisään ja pidin välivuoden, jonka aikana opiskelin englannin kieltä kansalaisopistossa. Seuraavassa yhteishaussa päätin hakea vain englanninkielisiin tutkintoihin ja pääsinkin opiskelemaan Bachelor’s Degree in Hospitality Management -tutkintoa Laureaan.

Opiskelu Laureassa oli suht helppoa ja vaivatonta, mutta missään vaiheessa homma ei tuntunut mitenkään omalta. Veri veti jonnekin kauas ja vaihto-opiskelun tullessa ajankohtaiseksi selailin innosta pinkeänä vaihtoehtoja: Hollanti, Espanja…Meksiko?

Loput ehkä jo tiedättekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tuntuu, että olen taas saman kysymyksen äärellä kuin 18-vuotiaana.

Ajatuksiani kuunnellessani tajusin olevani sietämätön ja kiittämätön ämmä, joka tilanteensa parantamisen sijaan tuhlaa energiansa valittamiseen. En enää kestänyt itseäni, joten päätin kääntää turhautumiseni toiminnaksi. Istuin alas, otin kynän ja paperia ja aloin listata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä haluan elämältäni? Miten erottaa ne unelmat, jotka oikeasti haluan toteuttaa, niistä, joilla on vain mukava leikkiä omassa päässään? Mitä tähänastisista tekemistäni asioista on sellaisia, joista olen nauttinut?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Listaamistani kokemuksista antoisimmaksi nousi äidinkieleni opettaminen meksikolaisille. Miten haastavaa on selittää asiaa, joka itselleen tuntuu itsestäänselvyydeltä ja kuinka hienolta tuntuukaan kun huomaat heidän oppineen sen. Tuo yhdeksänkuukautinen kokeilu oli valtavan suuri opin matka myös itselleni. Tajusin kuinka tärkeää on osata motivoida muita ja lisäksi ymmärtää täydellisesti opettamaansa asiaa.

Kielet, niin äidinkieleni kuin vieraatkin ovat aina kiinnostaneet. Kuitenkaan tuon nuoren, kaukokaipuusta kärsivän minäni päähän ei mahtunut ajatus kielten opiskelusta tai varsinkaan opettajan työstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin syntyi päätös hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan espanjaa yliopistoon. Tyytyväisenä vietän tämän kevään naama kiinni pääsykoekirjassa, pitkän espanjan yo-kokeiden harjoitusten ja kieliopin parissa.

En edellenkään tiedä vastausta siihen, mistä tietää mitä haluaa. Sen kuitenkin tiedän, että koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa ja oppia uutta.