Täällä taas

Olette varmaan huomanneet (jos siellä nyt enää ketään on), että postaustahtini on ollut lievästi sanottuna verkkainen viime kuukausina. En oikeastaan tiedä miksi näin kävi – en päättänyt lopettaa kirjoittamista, mutta ilmeisesti opiskelukiireet ja jatkuva näyttöjen tuijotus tekivät tehtävänsä: vapaa-ajalla halusin keskittyä mahdollisimman paljon elämään virtuaalimaailman ulkopuolella.

20171224_111223

 

Jossain vaiheessa olin hakannut näppäimistöä niin tiiviisti kurssitehtävien parissa, ettei puhti riittänyt enää oman elämän sanoittamiseen. Pohdin myös, miksi haluaisin ylipäätään jakaa elämääni netissä? Eihän elämässäni juuri nyt tapahdu mitään jännää. Ei mitään opiskelua, töitä, satunnaista lenkkeilyä, kissojen ja Jorman kanssa hengailua kummempaa ❤

 

Täällä vietetään elämää ilman suuria draamankaaria. Rauhallisesti uomassaan soljuvaa elämää. Ketä sellainen kiinnostaa?

20171213_114150

Toisaalta, itsekin aikoinaan kiinnostuin juuri niistä blogeista, jotka eivät keskity jonkun tietyn aihealueen ympärille vaan, jossa kirjoittaja avoimesti kertoo havainnoistaan, ajatuksistaan ja osaa etsiä kauneutta ympäröivästä luonnosta, eläimistä ja ihmisistä. Suurien saavutusten ja hienojen hankintojen sijaan on paljon mielenkiintoisempaa lukea, miten ihmiset löytävät onnen pienistä jutuista, miten eri tavalla tämän yhteisen todellisuuden voikaan kokea.

20180120_160503

 

Joten täällä ollaan taas. Kirjoituslähteet pulppuavat jälleen, ja ehkä onnistun kirjoittamaan hieman useammin kuin kerran vuodessa. Jonkinlainen tilannepäivitys olisi myös kai paikallaan, mutta en rehellisesti usko saavani sellaista aikaiseksi.

Pähkinänkuoressa: asuinpaikaksi meillä on vaihtunut Turku, opiskelut etenevät vauhdilla, olen töissä meksikolaisessa ravintolassa ja Jormankin työpaikka (edelleen sama) on vaihtunut Turkuun.

Pikaisiin näkemisiin!

Parvekkeella

Nyt kun lämpömittari on kivunnut jo 10 asteen yläpuolelle on parvekkeesta on tullut uusi lempparipaikkamme. Olen aina vähän haaveillut salaa lasitetusta parvekkeesta ja nyt olen ihan liekeissä kun ensimmäistä kertaa meillä on sellainen. Ei tämä takapihaa ja nurmikkoa voita mutta ei niiden puutteessa kelpaa oikein hyvin. Muutamilla harkituilla hankinnoilla saatiin siitä mielestäni aika viihtyisä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinä aamuina kun ei tarvitse rynnätä töihin aloitan päiväni kietoutumalla vilttiin ja linnoittautumalla parvekkeelle aamupuuroineni -ja kahvineni samalla katsellen uusinta sarjakoukutustani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisinaan lounaan jälkeen otamme pienet tirsat lattialla. Peitimme kylmän betonilattian parvekematolla, jonka ostimme metritavarana Hong Kongista. Tuo oli varmasti järkevin ostos, sillä se on helppo pitää puhtaana ja tuntuu kivalta paljaiden varpaiden alla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIltapäivällä kun aurinko ei porota enää täysillä, siirrytään tuoleihin, juodaan teetä ja syödään riisikakkuja. Ehkä luetaan vähän ja katsellaan Youtubesta kyseenalaisia videoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illalla sitten sytytetään kynttilät ja nautitaan muutama saunajuoma.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutamalla tuolilla, pöydällä, matolla, lyhdyllä ja viherkasvilla saa ihmeitä aikaan. Vielä on edessä monta kesäistä aamua, päivää ja iltaa parvekehengailuun!

 

Pänttäystä

 

Obliikvilauseenjäsen : opettele uudestaan hyvin nukutun yön ja aamukahvin jälkeen. Kiitos, hei.

Tällainen erittäin epäselvillä harakanvarpailla kirjoittamani note to self osui silmiini pääsykoekirjasta (Johdatus kielitieteeseen) tekemistäni muistiinpanoista. Lieneekö kyseessä ollut yön pikkutunneilla, mahdollisesti iltavuoron jälkeinen, pänttäysyritys vai mikä – en muista. Joka tapauksessa ei ole tainnut olla ihan otollisin hetki moisen määritelmän sisäistämiseen.

Ensimmäisellä lukukerralla olin ihan pihalla, mutta nyt monimutkaisimpiekin käsitteiden viidakko alkaa maagisesti jäsentyä aivojeni sopukoihin. Kertaus on opintojen äiti ei ole tosiaan turha neuvo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luova teebreikki

Oppimisen sivuvaikutuksena olen, enemmän tai vähemmän tietoisesti, alkanut analysoimaan kaikkea kuulemaani, lukemaani, omiani ja muiden sanomisia. Yleensä pidän mölyt mahassani, sillä tuskin työkavereni jaksaisivat ihmettelyäni siitä kuinka he murteessaan käyttävät konditionaalia preteritin sijaan (sit mää sanosin sille että…).

Fonologian oivaltamisen jälkeen olen innoissani suhautellut ässiä, rullannut ärrää, lällättänyt ällää, toitottanut teetä ja deetä tarkkaillen kieleni ja suuni asentoa. Tätä harrastan kotona, kadulla, kaupassa, missä vaan. Ehkä joku vastaantulija on pitänyt pöpinä mutta so what. Olen saanut heureka -fiiliksiä tajutessani espanjan ahí van (tuolla he/ne menee) kuulostan aivan aivan-partikkelilta. Parataksin määritelmä taas syöpyi muistiini kun tajusin sen kuulostavan käskyltä: ¡para, taxi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kissan silittelytauko

Oivalsin myös että Jorman ja minun välinen spangfinglish ei tarkalleen ottaen olekaan kieli vaan koodin- eli kielenvaihtoa kesken puheen. Parhaillaan yhteen lauseeseen livahtaa kolmea kieltä kun tietyt sanat tulevat ensimmäisenä mieleen suomeksi, espanjaksi tai englanniksi. Meidän suusta saattaa hyvinkin tulla tällaista tekstiä:

La kissa está tomando nappi en su cama = Kissa on päikkäreillä sängyssään

¿Ya está listo para el dinneri? = Joko oot valmis iltapalalle?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä tuntuu, että useamman kielen osaaminen ei ainakaan omalla kohdallani salli minkään kielen täydellistä hallitsemista ja joskus tuntuu kuin olisin jossain kielellisessä solmussa, jossa en osaa kommunikoida kunnolla yhdelläkään kielellä vaan ne haluavat väkisinkin sekoittua.

Tästä huolimatta vieraan kielen osaaminen on laajentanut ainakin meikäläisen näkemystä itsestäni ja maailmasta ja haluaisin oppia vielä ainakin portugalia, venäjää tai arabiaa. Eli lisää vaan aineksia soppaan!

Takauma

Has vuelto al lugar donde descubriste que estabas perdido.

-John Cheever

Viimeksi iloitsin siitä etten ollut kohdannut minkäänlaista Suomeenpaluushokkia. No, nyt se sitten hyökkäsi arvaamatta nurkan takaa. Pamautti kaikilla voimillaan suoraan päin näköä juuri kun luulin jo kävelleeni rauhassa sen ohi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on näkynyt väsymyksenä ja haluttomuutena tehdä yhtään mitään. Työpäivän jälkeen otan torkut ja herättyäni huomaankin nukkuneeni koko illan. Tekisi mieli heittää juoksulenkki, mutta ulkona on liukasta ja pimeää. Moitin itseäni laiskuudesta ja tekemättömyydestä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräänä päivänä raivatessani likaisia lautasia työpaikallani koin takauman siitä kun olin juuri aloittanut pikaruokaravintolassa. Silloin ajattelin, että tämä on väliaikaista. Pyyhin nyt tätä pöytää hymy naamallani, sillä tiedän, että joku päivä saan tehdä jotain itselleni mielekkäämpää. Nyt, 8 vuotta myöhemmin, amk-tutkinnon suorittaneena ja usean työpaikan jälkeen, löydän itseni tasan samasta tilanteesta: rätti kädessä hinkkaamassa tahmaista pöytää.

Miten tähän päädyin?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mennäänpä taaksepäin.

En ole koskaan ollut niitä tyyppejä, jotka tietävät jo viisivuotiaasta asti mitä haluavat tehdä isona. Jos joskus joku kysyi, niin taisin vastata haluavani tulla poliisiksi tai eläinlääkäriksi. Näistä jälkimmäinen kiinnostaa edelleen kovasti.

Lukiossa panostin äidinkieleen ja englantiin. Ajattelin, että niissä ei ainakaan voi mennä vikaan ja mitä tahansa päätyisinkään tekemään noista aineista olisi varmasti hyötyä. Lukion jälkeen hain graafisen suunnittelun ja kuvataitelijan koulutuksiin. Yrityksistä huolimatta en päässyt sisään ja pidin välivuoden, jonka aikana opiskelin englannin kieltä kansalaisopistossa. Seuraavassa yhteishaussa päätin hakea vain englanninkielisiin tutkintoihin ja pääsinkin opiskelemaan Bachelor’s Degree in Hospitality Management -tutkintoa Laureaan.

Opiskelu Laureassa oli suht helppoa ja vaivatonta, mutta missään vaiheessa homma ei tuntunut mitenkään omalta. Veri veti jonnekin kauas ja vaihto-opiskelun tullessa ajankohtaiseksi selailin innosta pinkeänä vaihtoehtoja: Hollanti, Espanja…Meksiko?

Loput ehkä jo tiedättekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tuntuu, että olen taas saman kysymyksen äärellä kuin 18-vuotiaana.

Ajatuksiani kuunnellessani tajusin olevani sietämätön ja kiittämätön ämmä, joka tilanteensa parantamisen sijaan tuhlaa energiansa valittamiseen. En enää kestänyt itseäni, joten päätin kääntää turhautumiseni toiminnaksi. Istuin alas, otin kynän ja paperia ja aloin listata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä haluan elämältäni? Miten erottaa ne unelmat, jotka oikeasti haluan toteuttaa, niistä, joilla on vain mukava leikkiä omassa päässään? Mitä tähänastisista tekemistäni asioista on sellaisia, joista olen nauttinut?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Listaamistani kokemuksista antoisimmaksi nousi äidinkieleni opettaminen meksikolaisille. Miten haastavaa on selittää asiaa, joka itselleen tuntuu itsestäänselvyydeltä ja kuinka hienolta tuntuukaan kun huomaat heidän oppineen sen. Tuo yhdeksänkuukautinen kokeilu oli valtavan suuri opin matka myös itselleni. Tajusin kuinka tärkeää on osata motivoida muita ja lisäksi ymmärtää täydellisesti opettamaansa asiaa.

Kielet, niin äidinkieleni kuin vieraatkin ovat aina kiinnostaneet. Kuitenkaan tuon nuoren, kaukokaipuusta kärsivän minäni päähän ei mahtunut ajatus kielten opiskelusta tai varsinkaan opettajan työstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin syntyi päätös hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan espanjaa yliopistoon. Tyytyväisenä vietän tämän kevään naama kiinni pääsykoekirjassa, pitkän espanjan yo-kokeiden harjoitusten ja kieliopin parissa.

En edellenkään tiedä vastausta siihen, mistä tietää mitä haluaa. Sen kuitenkin tiedän, että koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa ja oppia uutta.