Tämä kesä on hellinyt kotimaan matkailijaa. Toukokuusta alkaneet helteet ovat nostaneet asuntomme lämpötilan sellaisiin lukemiin, ettei sisätiloissa jaksa muuta kuin maata x-asennossa jääkahvi käden ulottuvilla.
Olemmekin siis nauttineet poikkeuksellisesta lämmöstä ulkoilmassa niin paljon kuin mahdollista. Olemme pyöräilleet Naantaliin ja uineet meressä, leiriytyneet saareen Teijon kansallispuistossa ja vaeltaneet paahtavassa metsässä, juoneet kahvia ja syöneet aamupuuroa rantakalliolla ja suppailleet Littoisten järvellä ja Aurajoella.
Viime maanantai-aamuna hyppäsimme punavalkoiseen M/S Lilyyn Läntiseltä Rantakadulta ja seilasimme Vepsän saareen muiden iloisten kesälomalaisten kanssa.
Olimme päättäneet yöpyä yhden yön teltassa, mutta saarelta löytyy myös suloisia vuokramökkejä mukavuudenhaluisemmalle matkaajalle.
Saareen päästyämme huomasimme, että olimme hieman ylivarustautuneet, sillä paikan päältä löytyy kaikki tarpeellinen vesipisteistä vessanpaperiin. Turha siis roudata mukaan kolmen litran juomarakkoa ja vessanpaperia (kuten me). Monella oli omat eväät mukana, mutta jos sapuskat unohtuivat rannikolle ja akuutti grillimakkaranhimo iskee, kahvila-kioskista saa kylmiä makkaroita euron kappalehintaan. Tarjolla on myös a la carte -annoksia ja sämpylöitä jos ei kokkaus- ja tulentekohommat innosta.
Meillä oli mukana munakoisoa ja kesäkurpitsaa ja täydensimme kasvisosastoa kahvilasta ostetuilla makkaroilla. Grillikatoksesta löytyi vielä grillitikkuja, joten saatiin aikaan melko makoisat vartaat.
Lisäksi meillä oli trangia, jolla valmistimme iltapalan ja aamiaisen. Kahvila kun sulkeutui jo klo. 20.00 niin omat kokkausvälineet ja kuivamuonat tulivat tarpeeseen.
Leirin pystyttämisen ja lounaan jälkeen painuimme rannalle pelaamaan biitsiä ja polskimaan lämpimässä vedessä. Iso peukku siitä, että kaikki pihapelit kuten petankki, kroketti, mölkky ja pallot olivat ilmaisia!
Saarella on paljon luontopolkuja ja korkeita kallioita, joista kelpaa ihailla saaristoa ja ohi lipuvia laivoja. Otimme riippumatot messiin ja lähdimme etsimään mukavaa päikkäripaikkaa, johon merituuli puhaltaisi ja jossa näköala olisi kohdallaan.
Päikkäreiden jälkeen taivalsimme vielä saaren ympäri upeassa laskevan auringon valossa.
Vielä viimeinen purjevene lipui vierasvenesatamaan ennen pimeän laskeutumista.
M/S Lily ajaa Turku-Vepsä väliä kolmesti päivässä, ja ensimmäinen ja viimeinen vuoro näyttävät olevan suosituimpia. Suurin osa matkailijoista oli päiväretkeilijöitä, sillä viimeisen vuoron lähdettyä klo. 18.00 saari hiljeni totaalisesti. Jäljelle jääneet vetäytyivät mökkeihinsä, veneisiinsä ja telttoihinsa yöpuulle.
Aamu valkeni aurinkoisena ja hiljaisena. Roudasimme trangian rantapyödälle. Aamupalaa valmistellessa katselimme kun valkoposkihanhet juoksentelivat kaakattaen pakoon kun henkilökunta tasoitti rantahiekkaa mönkijällä.
Oli muuten luksusta saada aamusumppi valmiina kuppiin, sillä en ole vielä oppinut keittämään trangialla juomakelpoista kahvia. Lopputulos on aina mutavelliä tai sukkamehua. Nyt olin tyytyväinen.
Aamupalan jälkeen lähdimme soutuveneilemään saaren ympäri.
Saarella on myös korkea näköalapaikka, josta avautuu upea maisema merelle ja laivareiteille. Ylös päästäkseen voi valita helpon reitin eli polun tai haastavamman eli kiivetä kallioidenvälistä lohkeamaa pitkin.
Vepsä on siitä kiva, että sieltä löytyy tekemistä jokaiseen makuun: voi pystyttää teltan rauhaisaan poukamaan ja nauttia kunnon eräjormailusta täysin omassa rauhassa tai vaihtoehtoisesti istua koko päivän terasilla tuoppi kourassa ja pizzapala toisessa kädessä.
Eräjormailun voi myös yhdistää mukavuuksiin eli yöpyä teltassa ja hakea kylmän oluen tai kuuman aamukahvin kun siltä tuntuu. Jos aamupuuro palaa pohjaan trangiassa, kahvilan juustosämpylä lohduttaa varmasti.
Luulenpa, että Vepsästä tulee meidän jokavuotinen kesäreissukohde, sillä hyvät yhteydet, rauhallisuus ja loputtomat aktiviteetit saivat meidät rakastumaan tähän pikkusaareen
Täältä löydät lisätietoa Vepsästä ja M/S Lilyn aikatauluista.
Näyttääpä kivalta paikalta! Siellä lienee ollut vilpoisampaakin kuin mantereella.
TykkääTykkää
Oli kyllä huippupaikka! Ja kyllä tuollakin lämpöä riitti. Illalla onneksi viileni hiukan niin ei tarvinnut paistua telttaan 😀
TykkääTykkää